Teatterin tekijöitä
Juha Kuosmanen
J+J Teatterin johtaja ja ohjaaja Juha Kuosmanen on toiminut nykyisessä tehtävässään vuodesta 2001 alkaen. Hän on pitkän linjan teatterilainen ja on toiminut ennen J+J Teatteria Tampereen Työväenteatterissa parisenkymmentä vuotta eri tehtävissä.
Kaikkiaan Kuosmanen on ohjannut yli 50 esitystä eri teattereille.
Martti Rekunen
Muusikko ja kanttori Martti Rekunen on työskennellyt yli 30 vuotta ammattilaisena musiikin eri genreissä.Kesän 2008 Badding & Badding oli hänen kolmas teatterityönsä kapellimestarina, ja toinen oli J+J Teatterin Don Quiote -musikaali Mies La Manchasta joulukuussa 2007.
Jari "Sintti" Silventoinen
Teatterin todellinen monitoimimies Jari "Sintti" Silventoinen on ollut mukana J+J Teatterin toiminnassa jo yli kymmenen vuotta. Näyttelemisen lisäksi hän on ohjannut mm. näytelmän Liian paksu perhoseksi sekä säveltänyt musiikin Sudenmorsian musikaaliin ja  näytelmiin Puukkojunkkarit sekä Robin Hood. Lisäksi hän on toiminut kapellimestarina, näyttämömestarina, lavastajana, valo -ja äänisuunnittelijana ja tehnyt "aivan kaikkea, mikä teatteriin kuuluu". Hän on myös näytellyt Savonlinnan kaupunginteatterissa sekä kirjoittanut mm. lastennäytelmiä sekä Jämsänkosken paperitehtaan 100v juhlakuvaelman.