John Fisken kirjoittama ja Seija Holman suomentama pähkähullu Suuri viikinkiseikkailu oli syksyn 2003 toinen ensi-ilta. Juha Kuosmasen ohjaama seikkailu sopi hienosti viihdyttäväksi pikkujouluelämykseksi.
Rooleissa: Kari Vuorenpää, Kaisa Mäkinen, Pirkko Hanhinen, Janne Peippo, Jari Hämelehto, Juho Koskenranta, Henri Reinikainen sekä orjat Petri Weijo, Liisa Kiviaho, Annika Rannikko, Anna Nahkala, Veera Mänty ja Janne Heikura. |
Syksyn ensimmäinen ensi-ilta oli Sisko Istanmäen kirjoittama ja Heini Tolan dramatisoima vahva rakkaus- ja kasvutarina Liian paksu perhoseksi.
Tarina kuvaa Kaisun ja Ernin välistä ristiriitaista suhdetta, johon heijastuu voimakkaana pojan riippuvuus äidistään. Ohjaaja Jari Silventoinen käsitteli aihetta sekä koskettavasti että huumorilla. Rooleissa: Tarja Lankinen, Reijo Ahonen, Kaarina Juurinen, Kaisa Nurminen, Kaisa Mäkinen, Marja-Leena Kyröläinen, Jari Hämelehto ja Seppo Väänänen. |
Kesällä 2003 ensi-iltansa Jämsänkosken Aarresaaressa sai Jussi Kylätaskun tekstiin perustuva ja Matti Kuikkaniemen näytelmäksi kirjoittama Mies, joka ei osannut sanoa ei. Näytelmän ohjasi Juha Kuosmanen.
Näytelmän tapahtumat sijoittuivat keskisessä Suomessa sijaitsevaan Soramäen pikkukaupunkiin suloisimman suven aikana. Kaupunkiin saapuu "uusi" pappi, jolle edeltäjänsä neuvojen mukaan löytyy heti tärkeä tehtävä. Kaupungin päättäjilläkään ei välttämättä ole puhtaita jauhoja pussissa. |
Jämsänkosken teatteritaloKauppakuja 3
42300 Jämsänkoski |
J+J Teatterin toimistoTorikuja 10
42300 Jämsänkoski |
Puhelin ja sähköposti050 466 9627
[email protected] |